3D-objektiivi G-sarjan Panasonic-järkkäriin
Stereokuvaus sujuu 3D-objektiivin ja Panasonic G-sarjan kameran avulla
Panasonic on esitellyt kaksilinssisen stereo-objektiivin Panasonic G-mallistossa käytettäväksi. Objektiivi on ensimmäinen laatuaan alalla. Pienikokoinen ja litteä objektiivi tuottaa sis kuvatasolle kaksi kuvaa eri perspektiiveistä.

Aiemmin filmiajan järjestelmäkameroihin on ollut tarjolla objektiivin eteen kiinitettäviä prisma-peili-rakenteisia stereolisäkkeitä.
Objektiivin teknisiä tietoja ei ole vielä julkaistu. Kuvasta päätellen kyseessä on systeemi, jossa kaksi pientä kiinteäpolttovälistä (?) linssiä on kiinnitetty vierekkäin samaan objektiivirakenteeseen. Ei ole myöskään kerrottu, kuvaako kaksoisobjektiivi kuvatasolle kaksi vierekkäistä kuvaa yht’aikaa vaiko tallennetaanko kuvatasolle vasen-oikea -kuvapari peräkkäisinä valotuksina. Panasonicin mukaan objektiivi sopii myös liikkuvien kohteiden kuvaamiseen, joten ilmeisesti edellinen vaihtoehto on otettu käyttöön.
Panasonicin mukaan kuvat nähdään kolmiulotteisina Panasonicin 3D- blu-ray -soittimien ja Viera -televisioiden avulla.
3D-buumi on siis alkanut toden teolla sekä video-, elokuvateatteari- että valokuvamaailmassa.
