Suomen Ammattivalokuvaajat ry juhli 90-vuotista taivaltaan 15.-16.11.2009 Tampereella.
Maamme vanhimman ammattivalokuvaajien yhdistyksen jäsenet edustavat useita eri valokuvauksen osa-alueita, mutta heitä yhdistää tilauksesta tuotettava, laadukas ammattikuva. Yhdistyksen jäsenillä on vahva panos suomalaisessa valokuvahistoriassa ja valokuvakulttuurin kehittämisessä. Valokuvausammattilaiset kokoontuivat Tampereella myös 1919 ja Suomen Ammattivalokuvaajien Liitto ry näki päivänvalon 17.11. Nimi lyhentyi sittemmin muotoon Suomen Valokuvaajain Liitto ry:ksi ja lopulta vuonna 2008 palattiin lähelle alkuperäistä muotoa Suomen Ammattivalokuvaajat ry:ksi.
Yhdistys järjestää vuosittain Vuoden Muotokuvaaja -kilpailun, mutta juhlavuosi aloitti myös uuden perinteen. Ensimmäisen Teemakilpailun aiheena oli osuvasti: On juhla.
Muusikko Samuli Putro valitsi voittajaksi kuopiolaisessa Studio Aliaksessa työskentelevän Petra Tiihosen kuvan Manners of Success. Ammattikuvaajat.fi -sivultolla järjestetyn yleisöäänestyksen voittaja on Johanna Uusitalo, Ulvilan Foto-Friitala -kuvaamosta. Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n 90-vuotisjuhlanäyttely on yleisölle avoinna Tampere-talon Talvipuutarhassa 16.11.-6.12.2009.
Juhlien huipennuksena julkaistiin myös näyttävä juhlakirja: Suomalaisen ammattivalokuvauksen mestareita.
