
Kuva Jorma Myllyn sarjasta, joka voitti Eisa Maestron Suomen osakilpailun.
Eisa Photo Maestro -kilpailun tämän vuoden teema “Kotimaani” innoitti 68 kuvaajaa osallistumaan kisaan 6-10 kuvan kokoelmalla. Kilpailun voitti oululaisen Jorma Myllyn kuvasarja, joka edustaa Suomea kansainvälisessä kilpailussa. Toiseksi tuli Johanna Amnelin Turusta ja kolmanneksi Kyösti Romppanen Helsingistä.
Moni kuvaaja oli valinnut aihealueeksi erämaaluonnon, veden sekä kasvit ja linnut. Maisemat ja luontonäkymät ilman ihmisen läsnäoloa muodostivat selkeän enemmistön kilpailutöistä. Suomalaisille kuvaajille ominainen tarve peilata kuvillaan melankoliaa, jopa synkkyyttä, näkyi niissä kuvissa, joissa ihminen tai ihmisen käden jälki oli hallitsevana.
Kuvien joukossa oli runsaasti talvimaisemia, mikä johtuu luultavasti kilpailuajankohdan sijoittumisesta alkuvuoteen. Mukana oli paljon myös upeiksi matkailuaiheisiksi postikorteiksi kelvollisia otoksia. Huumori kantavana teemana oli harvinainen lähestymistapa.
Kuvakokoelman tai kuvakokonaisuuden ideointi ja koostaminen on haastava tehtävä. Raati etsi kokoelmia, jotka ovat sekä visuaaliselta tyyliltään että aiheen hallinnaltaan ehjiä kokonaisuuksia. Mukana oli monia kilpailutöitä, jotka olisivat parantuneet vähentämällä kuvien määrää. Kilpailuraatiin kuuluivat painoviestinnän opiskelija Lotta Skogström, toimittaja Harri Hietala, toimitussihteeri Minna Jerrman ja päätoimittaja Asko Vivolin.
Suomen osakilpailun palkinnot:
1. Palkinto: 250 €
2. Palkinto: 150 €
3. Palkinto: 100 €
Kansainvälinen loppukilpailu
Jorma Myllyn kuvasarja osallistuu loppukilpailuun, jossa on mukana 17 maan voittajakokonaisuudet. Raatina toimivat päätoimittajat 17 kuvausalan lehdestä. Loppukilpailun arvostelu tapahtuu kesäkuun lopussa EISAn kokouksessa Belgradissa Serbiassa.
1. Palkinto: 1500 € ja EISA Maestro 2011 Trophy
2. Palkinto: 1000 € ja kunniakirja
3. Palkinto: 750 € ja kunniakirja
Voittajien kuvakokonaisuudet julkaistaan syksyllä 2011 kaikissa 17 EISA-kuvauslehdessä. Kaikki kolme voittajaa kutsutaan Berliiniin viralliseen EISA Awards -juhlatilaisuuteen.
LUE LISÄÄ

