30 vuotta kadulla
Ihmisiin tutussa tai oudossa ympäristössä liittyy samankaltaisuutta, mutta samalla aina jotakin erityistä. Jokapäiväinen elinympäristö ja arjen tapahtumat voivat laajentua yksittäistä tilannetta yleisemmäksi, koskettavaksi ja vaikuttavaksi. Erkki Salomaan Kadulla-näyttelyn kaupunkikuvat kytkeytyvät suoran katukuvauksen perinteeseen. Kuvat ovat eri puolilta maailmaa, usein suurkaupunkien arkielämästä. Kaikissa kuvissa kohdataan ihminen omassa ympäristössään. TR1 Taidehallissa 19.9 asti Tampereella esillä oleva näyttely on takautuva kokonaisuus Salomaan runsaan 30 vuoden katukuvauksesta.
Valokuva voi olla ratkaisevan hetken välähdys, mutta se voi olla merkitykseltään syvempi, ihmisen kohtalonkin esille tuova. Miksi jokin kuva koskettaa syvemmin kuin joku toinen? J. Bergeriä lainaten / tulkiten; kuva tallentaa vain sen hetken, mitä on nähty, mutta merkitys kasvaa siitä, kuinka paljon kuvaan sisältyy enemmän – aikaa ennen ja jälkeen. Onko kuvassa jokin erityisen pysäyttävä piirre? (PP)

