Kilpailuaika on päättynyt.
Eirikuva, Finnair, Finavia, Ilmailutoimittajat ry sekä Kameralehti ovat järjestäneet toukokuusta 2009 alkaen ilmailuaiheisen valokuvanäyttelyn Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali T2:ssa. Näyttelyn sisältö vaihtuu puolen vuoden välein.
Kilpailuun osallistutaan digikuvilla, joiden aihe on ilmailu. Kuvia voi lähettää korkeintaan 15 kappaletta/kuvaaja. Kilpailu on avoin kaikille.
Voittajan kuvat asetetaan näytteille Helsinki-Vantaan lentoaseman Terminaali 2:n ala-aulaan ajalle huhtikuu 2011 – marraskuu 2011. Näytteille asetetaan 9-12 kuvaa. Kuvien on oltava teknisesti riittävän laadukkaita jotta niistä voidaan tehdä noin 40×60 cm:n -kokoiset vedokset. Näyttelykuvat valmistaa Eirikuva.
Kuvien tulee olla kilpailuun osallistuvan ottamia ja kuvaajalla tulee olla kuvaan kaikki oikeudet. Kuvien tulee olla ennen julkaisemattomia.
Kilpailuun osallistuvien kuvien tekijänoikeudet säilyvät kuvaajalla, mutta järjestäjällä on oikeus julkaista ja luovuttaa voittaneen kuvaajan kilpailuun lähettämiä kuvia lehdistölle kilpailun tulosten esittelyn yhteydessä ilman erillistä korvausta. Lisäksi järjestäjillä on oikeus käyttää voittaneita kuvia lentoasemalle tulevan valokuvanäyttelyn esittely- ja tiedotusmateriaaleissa veloituksetta.
Kuvat lähetetään viimeistään 20.3.2011 sähköpostitse osoitteeseen:
helsinkivantaavalokuva@gmail.com
Kuvatiedostojen maksimikoko on 2 MB/kuva. Kuvien on oltava jpg -pakattuja. Kuvalähetyksessä on oltava kuvaajan nimi ja yhteystiedot.
Palkituista kuvista tarvitaan näyttelyä varten alkuperäiset täysresoluutiokuvat, joiden kuvan pitkän sivun tulee olla vähintään 1700 pikseliä ja enintään 3500 pikseliä/300 dpi.
