K-70-valokuvia Poijussa

Anna Laineen kuva Kaunistautumassa ennen vieraiden tuloa voitti ideointisarjan.

Kauneus ei katoa -valokuvakilpailu antoi kuvakulman vanhuksille

Eletyn elämän merkit näkyvät yli seitsemänkymppisten kuvaajien otoksissa, jotka osallistuivat viime keväänä  Kauneus ei katoa -valokuvakilpailuun. Diakoniakeskuksen ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämässä kilpailussa haluttiin antaa puheenvuoro vanhuksille ja nostaa keskusteluun myös vanhuuteen liittyviä myönteisiä asioita.

Monista kilpailuun lähetetyistä kuvista välittyykin lämpöä, hyväksymistä ja huolenpitoa. Kuviin on tallennettu niin arkisia onnenhetkiä harrastuksen tai vaikkapa lastenlasten parissa kuin vanhuuden mukanaan tuomia luopumisentunteita.

Kilpailussa oli kaksi sarjaa, joista toisessa osallistujien tuli olla yli 70-vuotiaita. Toisessa sarjassa kilpailukuvat syntyivät yhteistyöllä, niin että kuvasuunnittelusta vastasi kuvassa esiintyvä yli 70-vuotias osallistuja. Tällä järjestelyllä haluttiin taata osallistumismahdollisuus myös niille, joiden käsissä kamera ei enää pysy.

Kilpailuun osallistui 44 kuvaajaa 123 valokuvalla. Molemmista sarjoista palkittiin kolme kuvaajaa. Kuvaajasarjassa kolmen kärkeen ylsivät Tauvo Nissinen, Olli Porra ja Ritva Raivio. Ideointisarjan parhaina palkittiin Anna Laine, Helvi Alander ja Lea Veromaa sekä Birgit Mäkelä.

Näyttely kilpailukuvista on avoinna 22.9. asti vanhusten tuki- ja kohtaamispaikka Poijussa, Humalistonkatu 7, Turku, ma-ke, pe klo 10-15 ja to klo 10-18. Näyttelyyn on vapaa pääsy.