Kamera-lehden kuvausmatka Lofooteille Norjaan 7.-14.8. 2011

Satumaisen kaunis Lofoottien saariryhmä tarjoaa kuvauksellisia maisemia: alppimaisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja, vehreitä laaksoja ja idyllisiä kalastajakyliä. Käymme kuvaamassa myös Saltstraumenin mahtavaa vuorovesi-ilmiötä.

SUNNUNTAI 7.8.
Lähdemme Helsingistä klo 06.15 tilausajobussilla kohti pohjoista. Ryhmään on mahdollista liittyä myös matkan varrella: ajamme reittiä Hyvinkää, Riihimäki, Hämeenlinna, Tampere, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Jalasjärvi, Seinäjoki, Kokkola, Oulu. Päivän aikana vasta-alkajat saavat opastusta valokuvauksen perusteista, ja vanhat konkarit pääsevät näyttämään kuviaan aikaisemmilta matkoilta. Saavumme illansuussa Kemiin, jossa majoitumme hotelliin.

MAANANTAI 8.8.
Ajamme Kiirunaan, jossa tutustumme Gustaf Wichmanin piirtämään kirkkoon. Kiirunan kirkko valittiin aikanaan Ruotsin kauneimmaksi rakennukseksi. Riksgränsenin tuntureiden jälkeen ylitämme Norjan rajan ja maisemat muuttuvat entistä jylhemmiksi. Majoittuminen vuonon rannalla sijaitsevaan hotelliin Bjerkvikissa.

TIISTAI 9.8.
Ajamme Lofooteille uutta tietä ja tunnelia pitkin. Kulkiessamme halki Västerålenin ja Lofoottien saariston näemme alppimaisia tuntureita, kristallinkirkkaita vuonoja ja pieniä kalastajakyliä. Majoitumme hotelliin Kabelvågissa ja nautimme yhteisen päivällisen.

KESKIVIIKKO 10.8.
Kokonainen päivä aikaa ikuistaa Lofoottien kuvauksellisia maisemia. Ajamme halki koko saariston idylliseen Å:n kalastajakylään, jossa koemme Lofootit aidoimmillaan. Toinen yö Kabelvågissa ja päivällinen.

TORSTAI 11.8.
Aamiaisen jälkeen laivamatka Svolværista Skutvikiin vie meidät takaisin mantereelle. Vuonojen ja tuntureiden reunustamaa tietä ajamme Fausken kautta Bodøn kaupunkiin. Kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ovat ilmailumuseo ja Bodøn katedraali, joka edustaa kauneinta pohjoisnorjalaista sotien jälkeistä arkkitehtuuria.

PERJANTAI 12.8.
Aamupäivällä menemme kuvaamaan maailman voimakkainta vuorovesi-ilmiötä Saltstraumeniin. Iltapäivällä jatkamme edelleen Ruotsin puolelle Arjeplogiin. Majoittuminen hotelliin ja päivällinen hotellissa.

LAUANTAI 13.8.
Tutustumme Arjeplogin Hopeamuseoon, jonka huikeat kokoelmat ovat tohtori Einar Wallquistin elämäntyö. Jatkamme Arvidsjaurin ja Haaparannan kautta Ouluun, jossa majoitumme hotelliin.

SUNNUNTAI 14.8.
Kotimatkalla poikkeamme kuvaamassa Kalajoen hiekkasärkkiä ja jatkamme Tampereen kautta Helsinkiin, jonne saavutaan noin klo 20.00.

Matkan hinta /hlö: 1035 €

HINTAAN SISÄLTYY:
– Hotellimajoitus 2 hengen huoneessa 7 yötä
– Aamiaiset hotelleissa
– 3 päivällistä
– Ohjelman mukaiset bussimatkat ja kiertoajelut
– Lauttamatka Svolvær-Skutvik
– Sisäänpääsymaksut ohjelmassa mainittuihin kohteisiin
– Matka-Vekan matkanjohtajan ja Kamera-lehden edustajan palvelut
Palvelumaksu 12 € /varaus

VASTUULLINEN MATKANJÄRJESTÄJÄ, LISÄTIEDOT JA VARAUKSET:
Matka-Vekka Oy/Erkki Karjalainen, puh. 020120 4821 tai 020120 4818, sähköposti: erkki.karjalainen@matka-vekka.fi.