Kantatie 51:n Kirkkonummen ja Kivenlahden välisistä parannustöistä koostettu valokuvanäyttely valottaa, minkälaisia vaiheita tietyöt vaativat ennen kuin moottoritie valmistuu.
– Kunnioitukseni hankkeessa työskenteleviä ammattilaisia kohtaan on kasvanut merkittävästi, sanoo hanketta kahden vuoden ajan yksityiskohtaisesti dokumentoinut valokuvaaja Kimmo Häkkinen.
– Kantatie 51:n parannushankkeen työvaiheet ja niiden eteneminen on dokumentoitu valokuvin. Kokosimme kuvien parhaimmistoa valokuvanäyttelyyn, jolloin myös tavalliset tienkäyttäjät ja alueen asukkaat pääsevät kurkistamaan tietyömaan kiinnostaviin työvaiheisiin, kertoo Liikenneviraston projektipäällikkö Jukka Hietaniemi.
Kimmo Häkkinen on kuvannut kesästä 2010 lähtien kuukausittain kantatie 51:n parannushankkeen etenemistä. Kahdessa vuodessa kuvia on arkistoitu yli 2 000 kappaletta, ja määrä kasvaa hankkeen valmistumiseen, eli syksyyn 2013, asti.
– Tietyömaalla on paljon mielenkiintoisia kohteita ja työvaiheita, joista siltojen rakentamiset valutöineen ja puurakentamisineen ovat kaikkein kiinnostavimpia. Esimerkiksi Finnträskin valmista vihersiltaa katsoessa ei uskoisi, miten paljon sen eteen on nähty vaivaa, Häkkinen sanoo.
– Kuvatessa täytyy hieman yrittää hillitä taiteellisia ambitioita, sillä kuvien pitää olla ennen kaikkea havainnollisia. Niiden täytyy myös olla systemaattisesti samoista kohdista otettuja, jotta kuvasarjoista näkyy työvaiheiden eteneminen. Yritän kuitenkin dokumentoinnin lisäksi löytää aina jotain uutta ja jännittävää, Häkkinen kertoo.
Tien rakentamisen neljä vuodenaikaa -valokuvanäyttely on nähtävillä Kirkkonummen kirjastossa 13.6.–14.7.
