Kuvia Helsinki-Vantaan kentällä

Kuuden suomalaisen valokuvaajan töitä esillä Helsinki-Vantaan lentokentällä

Maanantaina 9. toukokuuta Helsinki-Vantaalla avattiin valokuvanäyttely, johon on valittu ilmailuaiheisen valokuvakilpailun parhaimmistoa. Kuuden suomalaisen kuvaajan työt ovat esillä vuoden loppuun.

Kilpailussa palkituiksi tulivat Henri Keränen, Sampo Kiviniemi, Juhana Lampinen, Timo Leppäharju, Esa Niva ja Johanna Uusitalo. Heiltä valittiin valokuvanäyttelyyn yhteensä yhdeksän työtä. Kaikki muut paitsi Uusitalo ovat harrastekuvaajia.

Alkuvuodesta julkistettuun kaikille avoimeen kilpailuun osallistui noin 70 valokuvaajaa yhteensä lähes 450 digikuvalla. Kuvissa nähdään laajasti ilmailun eri lajeja, ja ne ovat tyyliltään hyvin vaihtelevia. Mukana on vauhtia, huumoria, öistä tunnelmaa ja yksi merkittävä uutistapahtuma.

Kilpailun ja näyttelyn järjestävät yhteistyössä Finavia, Ilmailutoimittajat ry, Finnair, Kameralehti ja Eirikuva. Kaikilta niiltä oli edustaja palkintoraadissa.

Kuusi suomalaista ilmailukuvaajaa -näyttely sijaitsee terminaali 2:ssa saapuvien kerroksessa, lähellä Café Picniciä. Valokuvat ovat esillä vuoden 2011 loppuun asti. Näyttelyyn on vapaa pääsy kaikille lentoasemalla asioiville.

Kilpailukuvat kuuluvat Helsinki-Vantaan pysyvään ilmailuaiheiseen näyttelyyn, jossa työt vaihtuvat puolen vuoden välein. Edelliset näytteilleasettajat ovat olleet japanilainen ilmailuvalokuvaaja Katsuhiko Tokunaga, suomalainen Hornet-lentäjä Henrik Elo ja viimeksi amerikkalainen Carolyn Russo.

Lue lisää Helsinki-Vantaan lentoaseman sivuilta

Henri Keränen

 

 

 

 

 

 

 

 

Timo Leppäharju

 

 

 

 

 

 

 

 

Raati ja 2 kilpailijaa