Maapallo tutuksi

Samsung WB650 sisältää sekä kartaston että gps-paikantimen kuvauspaikkatietojen tallennusta varten

Samsung WB650 on valmistajan mukaan maailman ensimmäinen kamera, jossa on gps-paikannin ja kartasto sisäänrakennettuina, sekä samalla markkinoiden pienin kamera, jossa on 15-kertainen Schneider-Kreutznach zoom-objektiivi, jonka polttovälialue alkaa 24 mm:n (kinovastaavuus) polttovälistä. Objektiivissa on optinen vakain.

Samsung WB650Kuvan valottamisen jälkeen kamera määrittää gps:n avulla kuvaamispaikan koordinaatit ja osoittaa paikan pienellä nuolella kameran 3-tuumaiselta oled-näytöllä näkyvällä kartalta. Kun kuvat siirretään tietokoneelle, siirtyvät samalla myös geotaggaus-tiedot, jotka voidaan näyttää myös Googlen kartoilta.

Geotaggausta voi hyödyntää myös kuvaamisessa. Esimerkiksi koordinaatit 43°43’23”N, 10°23’47”E kertovat mistä kohdasta saa parhaimman kuvan Pisan kaltevasta tornista. Joten jos lomalla ollessaan ottaa kuvan vaikkpa kauneimmasta näkemästään rannasta, ovat rannan koordinaatit kuvassa tallella.

Lisäksi WB650:ssä on lukuisia suodatintoimintoja, joiden avulla voi esimerkiksi vahvistaa värejä, luoda kuviin vaikutelmaa vauhdista tai leikkiä perspektiivillä. Videoleikkeitä voi tallentaa HD-videokuvaa 720p -tarkkuudella. Kamera voidaan kytkeä television hdmi-kaapelilla.

Samsung WB650 maksaa 349 euroa. WB600 on WB650:n sisarmalli ilman gps- ja karttatoimintoja. Oled-näytön sijaan WB600:ssa on lcd-näyttö. WB600 maksaa 299 euroa.

www.samsung.fi