Ratkaisevan hetken kesä
Henri Cartier-Bressonin näyttely Kuopioon
VB-valokuvakeskus tuo Kuopioon ranskalaiskuvaaja Henri Cartier-Bressonin (1908-2004) varhaisia hetkiä. Kuvajournalismin isäksikin sanottua Cartier-Bressonia pidetään valokuvataiteen merkittävimpänä vaikuttajana. Näyttelyssä on esillä hänen tunnetuimmat kuvansa, jotka toivat valokuvaukseen "ratkaisevan hetken" -käsitteen.
Näyttely vie 1930-luvun tunnelmiin mm. Saksassa, Italiassa, Ranskassa ja Meksikossa. Cartier-Bresson tallensi Leicallaan ohikiitäviä hetkiä eikä rajannut näkymiään jälkikäteen. Taituri odotti kärsivällisesti hetkeä, jolloin todellisuus ryhmittyi kameran eteen jännittävästi, ja painoi laukaisinta ratkaisevalla hetkellä.
Vuonna 1947 Cartier-Bresson oli mukana perustamassa kuvatoimisto Magnumia. Magnumin kuvaajien ohjenuoria ovat tänäkin päivänä inhimillisyys, uteliaisuus ja halu tulkita todellisuutta visuaalisesti.
4.6.-29.8.2010 järjestettävä näyttely on ollut esillä myös New Yorkin Modernin taiteen museossa (MoMa), Hasselblad-keskuksessa Gäteborgissa ja Mannheimin Kunsthallessa. Näyttelyn ovat tuottaneet Magnum Photos ja Henri Cartier-Bresson Foundation. (JB)
Lisätietoa: www.vb.kuopio.fi


00180 Helsinki