Photokina-uutta

Photokina, alkuviikko

Photokina-messut ovat alkaneet Kölnissä. Joka toinen vuosi pidettävät messut ovat alan suurimmat ja läsnä ovat siten lähes kaikki alan yritykset. Messujen yhteydessä messualueella nähtävillä luonnollisesti on myös näyttelyitä ja kaupungin galleriat sekä näyttelytilat keskittyvät valokuvataiteseen.

Mitä tulee tuoteuutuuksiin, tällä kertaa suurimmat valmistajat lanseerasivat tiedotteet uuusista laitteista juuri messujen alla, joten syksyn uutuustarjonta oli suurelta osin tiedossa jo messujen alkaessa. Esimerkiksi, Canon 60D-, G12-mallit sekä Nikon D7000- ja P7000- mallit julkistettiin hyvissä ajoin edellisillä viikoilla.

Mutta toki uutta mielenkiintoista riittää.

Messuilla alkuviikolla tavattua:

Samsung NX100
täydentää merkin vuoden alussa lanseerattua minijärkkärimallistoa. Tässä pienikokoisessa Pen-tyylisessä kamerassa ei ole kiinteää videoetsintä, mutta varustekenkään voi kiinnittää lisävarusteena myytävän.

NX100:ssa on 14 megapikselin APS-koon kenno ja kameran yhteydessä lanseeratuissa objektiiveissa on Samsungin kehittämä i-Fn -funktiopainike, jolla saadaan objektiivin tarkennusrengas säätämään haluttaessa myös aikaa, aukkoa, ISO-herkkyyttä ja/tai valkotasapainoa.

Samsung tiedotti myös NX-järjestelmään tulevista uusista objektiiveista. Näitä ovat 20 mm f/2,8, 20-50mm f/3,5-5,6, 60 mm f/2,8, 16 mm f/2,8, 18-200 mm f/3,5-6,3, 16-80 mm f/3,5-4,5 ja 85 mm f/1,4.

Lisää: http://www.samsung.com/fi/news/newsRead.do?news_group=productnews&news_type=consumerproduct&news_ctgry=digitalcamera&news_seq=20551&page=1

Fujifilm tuo markkinoille kameramailman tosifriikeille eli Leicafaneille kiinnostavan ja ehdottomasti jopa M-Leican oloisen kameran X100, jossa luovasti yhdistetään perinteinen optinen etsin
ja ef-tarkkusvideoetsin toimivaksi konseptiksi. Kamerassa on kiinteä 23 mm:n polttovälinen objektiivia (vastaa kinokameran 35 mm objektiivia).

Lisää http://www.fujifilm.com/news/n100920.html

Minikoon kameroistaan tunnettu Minox väläytteli kuvia ja tietoja tulevasta 3D-kamerasta, joka on konseptiltaan melko erikoinen. Kamerassa on neljä objektiivia päällekäin ja kuvia on tarkoitus katsella printattuna ilman katselulaseja. Idea on siis samanlainen kuin vuosia sitten nähdyssä Nimslo-filmikamerassa, jossa oli myös rivi linssejä, mutta vaakasuorassa. 3D-vaikutelma perustuu siis ns. lentikulaariseen järjestelmään.

Lisää: www.minox-px.com

Pentax K-5 on uusi digitaalinen järjestelmäkamera. Se on saanut monia ominaisuuksia Pentax K-7:stä, joka esiteltiin viime vuoden puolivälissä. Uudessa kamerassa on kompakti ja kevyt runko.

Pentax K-5:n tarkkuus on 16,3 megapikseliä ja  max. sarjakuvausnopeus on jopa 7 kuvaa/sekunti. Kamerassa on laajennettu ISO 80 – 51200 herkkyysalue ja täysi 1920×1080 HD-videokuvaustoiminto. Muita uusia ominaisuuksia ovat huomattavasti nopeampi automaattitarkennus ja parannettu  HDR- eli laajasävykuvaustoiminto.

Kamerassa on 18 digitaalista suodinta, esimerkiksi Cross process -asetuksen avulla kamera muuttaa asetuksiaan automaattisesti jokaiseen valotukseen, jolloin syntyy huomiota herättäviä ja vaikuttavan värisiä kuvia. Valittavissa on kolme eri säätöä: Random (sattumanvaraiset asetukset), Preset (kolme asetusta, joiden parametrit on asetettu ennakkoon) ja oma parametrivalinta (Favorite).

Pentax tuo myyntiin myös uuden säänkestävän zoomobjektiivin, SMC DA 18-135mm F3.5-5.6 AL (IF) DC WR. Pentax K-5 yhdessä 18-55 WR:n kanssa tulee myyntiin lokakuun aikana hintaan noin 1300 euroa. SMC DA 18-135mm F3.5-5.6  -objektiivi maksaa noin 620 euroa.

Lisää: http://www.focusnordic.fi

Panasonic
esitteli näyttävästi koko 3D-arsenaaliaan, johon kuuluu sekä 3D-videokameran kuluttaja- ja ammattiversiot, blu-ry-soittimet, Viera-televisiot ja 3D-kuvausobjektiivi Panasonic G-mallistoon. Jälkimmäinen kameramallisto sai uuden tulokkaan nimeltä GH2, joka on siis GH1-mallin päivitys. GH on pitkälle samanoloinen kamera kuin GH1/G2, mutta nyt siinä on 16 megapikselin kenno.

Lisää: www.panasonic.de/photokina2010