Maailman pienin järjestelmäkamera
Panasonicin G-minijärkkäreiden sarja on saanut uuden tulokkaan nimeltä GF2. Kuten voi arvata, uutuusmalli on kehitelmä GF1 -mallista, mikä esiteltiin noin vuosi sitten. GF-mallisto muistuttaa yhteistyökumppani Olympuksen Pen-mallistoa ominaisuuksiltaan ja niihin sopivat samat objektiivit.
GF2 on hieman pienempi ja kevyempi kuin edeltävä malli. Kenno on edelleen tarkkuudeltaan 12 megapikseliä, mutta prosessointiin käytetetään uutta Venus Engine FHD -prosessoria. Valmistajan mukaan uusi prosessori kykenee vähentämään kohinaa kuvista suuria ISO-arvoja käytettäessä.
Kameran näyttö on kooltaan 3”, sen tarkkuus 460 000 pikseliä ja se on nyt kosketusnäyttö-tyyppinen G2-mallin tapaan. Kameraa ohjataan siis graafisen käyttöliittymän kautta. Myös uutuuteen voi kiinnittää EF-eli videoetsimen kameran päällä varustekenkään.
Kokemattomien videokuvaajien apuna on muista Lumix-kameroista tuttu iA-kuvaustila (intelligent Auto), jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa optinen kuvanvakautus (O.I.S.) ja automaattinen kasvojen tunnistus.
Valokuvien lisäksi kameralla voi kuvata Full HD-videoleikkeitä 1920 x 1080 (50i) pikselin tarkkuudella. Kamerassa on erillinen painike videokuvausta varten ja äänet tallentuvat Dolby Digital Stereo-standardin mukaisesti.
Rungossa oleva salamalaitteen välähdyspää nousee entistä korkeammalle, mikä vähentää punasilmäongelmaa henkilöitä kuvattaessa.
Kameran mukana seuraa vaihtoehtoisesti joko 14 mm f/2,5 ”pancake”-objektiivi tai 14-42 mm F3.5-5.6 ASPH zoom-objektiivi.
Kamerassa voidaan käyttää myös uutta kaksilinssistä 3D-objektiivia ja sen paino on 265 grammaa. Runkoa toimitetaan väreissä musta, hopea, valkoinen, punainen ja pinkki ja se on saatavana vuoden 2011 alkupuolella.

