Paras torikuva 2015 valittu

Kirjoittanut 28.10.2015

Minkälaisia ovat suomalaiset torit tänä vuonna? Suomalainen tori 2015 -valokuvauskilpailun kuvien mukaan ne ovat edelleen aktiivinen kohtauspaikka.

Vuonna 2015 toreilla on tapahtunut paljon. Normaalin kauppatoriutensa ohella monet torit ovat käyneet läpi keskimääräistä aktiivisemman poliittisen periodin. Eduskuntavaalit, Meillä on unelma -mielenosoitukset ja hallituslinjaa vastustaneet mielenilmaukset toivat oman säväyksensä toreille ympäri Suomen. Kilpailuun lähetetyt kuvat keskittyivät valtaosin kuitenkin kuvaamaan kaffettelua ja perinteistä torikauppaa.

Toriremonteista tälle vuodelle sattui Lahden torin uudistaminen, joka innoittikin monia alueen kuvaajia. Näistä kuvista löytyi myös kilpailun voittaja: Pia Simosen Lahden punainen tori. Kuvassa kirkkaat värit ja tilallinen dynamiikka yhdistyvät uutuuttaan kiiltävien telttamuovien pintaan ja ratkaisevan hetken tavoittamiseen.

Kilpailuun lähetettiin 223 kuvaa 41 paikkakunnalta 100 kuvaajalta. Osallistujille jaettiin kolme pääpalkintoa ja 17 kunniamainintaa. Näiden kuvien lisäksi kilpailun yhteistyötahona toiminut Museovirasto lunasti kuvakokoelmaansa 30 kuvaa.

50 kilpailukuvan pohjalta rakennettu näyttely oli lokakuussa esillä Yhdysvalloissa Niagaran putousten tuntumassa FinnFest USA -festivaaleilla.
Kilpailun juryssä toimivat projektin vetäjä ja näyttelyn kuraattori Niilo Rinne, Kamera-lehden päätoimittaja Asko Vivolin, Museoviraston kuvakokoelmien yli-intendentti Ismo Malinen sekä Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Taiteen laitoksen professori ja valokuvaaja Harri Laakso.