Suomalaista nykyvalokuvaa Bukowskin huutokauppassa

Marjukka Vainion Red on yksi huutokaupan töistä.

Bukowskis aloittaa yhteistyössä valokuvagalleria Hippolyten kanssa pitkän tähtäimen panostuksen: ensimmäistä kertaa Suomessa huutokauppatalo nostaa laajemmin esille valokuvataidetta.

Ruotsissa valokuvataidetta on myyty kovaan hintaan Bukowskin huutokaupoissa. Esimerkiksi Irving Pennin Motorcycle policeman (New York, 1951) on myyty 29 000 eurolla. Nyt myös Suomessa panostetaan valokuvataiteeseen.

– Valokuvataide on alue, joka houkuttelee ostajia ympäri maailman. Suomea edustavat kansainvälisten kärkinimien joukossa lukuisat lahjakkaat ja menestyneet valokuvataiteilijat. Tähän mennessä Suomessa ei ole ollut mahdollista löytää nykyvalokuvataidetta laatuhuutokaupoista, joten yhteistyömme galleria Hippolyten kanssa vastaa markkinoilla vallitsevaan tarpeeseen, toteaa Bukowskin valokuvataiteen asiantuntija Helena Laakso.

– Valokuvataide Suomessa on 1980-90-luvuilta lähtien kehittynyt yhdeksi nykytaiteen kiinnostavimmista ilmaisumuodoista. Tänä päivänä suomalainen valokuvataide onkin yksi kansainvälisesti tunnetuimmista taidemuodoistamme, toteaa valokuvagalleria Hippolyten toiminnanjohtaja Mitro Kaurinkoski.

Lokakuussa Hippolyte asettaa esille lähes 30 teosta useilta suomalaisilta valokuvataiteilijoilta, kuten  Sandra Kantaselta, Marjukka Vainiolta ja Ulla Jokisalolta. Teokset huutokaupataan Bukowskin Modern + Contemporary & Design -huutokaupan yhteydessä 9.-10.11.

Teokset ovat esillä Bukowskilla erikoisnäyttelyssä 10.-16.10. sekä 28.10.-8.11. Modern + Contemporary & Design -huutokaupan näytön yhteydessä osoitteessa Iso Roobertinkatu 12, arkipäivisin klo 9-17.