Tuoteuutuuksia


16.05.2012 / Tuoteuutuuksia

Uusi kotimainen kuvien välityspalvelu avattu

Suomalainen Omegapython on avannut uuden kansainvälisen kuvien välityspalvelun, Worpixin. Tekijöiden mukaan se on maailman ensimmäinen kuvien välityspalvelu, johon ei tarvitse rekisteröityä. Uusi Worpix-sivusto on valokuvien myynti- ja ostopaikka, jossa jokainen valokuva on paikannettu kartalle. Palvelu veloittaa valokuvaajilta välityspalkkiota 15 % myyntihinnasta. Valokuvaajat hinnoittelevat itse valokuvansa. Myyntitapoja on kaksi: käyttöoikeusmyynti ja omistusoikeusmyynti. Ostajat saavat kuvan täydellä…
» Lue lisää


25.04.2012 / Tuoteuutuuksia

Hannu Hautalan työmenetelmistä uusi opas

Hannu Hautala arvioi ottaneensa vuosien mittaan 1-1,5 miljoonaa luontokuvaa. Nyt menestystöistä on julkaistu tietokirja, jossa Hautala avaa myös kuviensa taustoja. – Olen jo sen ikäinen, ettei minulla ole enää mitään salattavaa kuvausmenetelmistäni, kertoi Hannu Hautala kirjan julkistamistilaisuudessa. Hannu Hautalan luontokuvausoppaan aiheet painottuvat Suomen luontoon ja kuvaajan mahdollisuuksiin eri vuodenaikoina. Sivuilla piipahdetaan tosin muilla maillakin, kuten…
» Lue lisää


10.01.2012 / Tuoteuutuuksia

Lumix SZ -ohut kompaktimallisto

Uusia ohuita Panasonic -kompaktikameroita
» Lue lisää


10.01.2012 / Tuoteuutuuksia

Canon G1 X, suurikennoinen kompakti

Uusin G-sarjan Canon hyödyntää suurta kennokokoa
» Lue lisää


10.01.2012 / Tuoteuutuuksia

Nikon D4 ammattikäyttöön

Nikon D4 on uusi Nikon-malliston lippulaiva
» Lue lisää


13.12.2011 / Tuoteuutuuksia

Tamron-objektiivi Sony NEX-kameroihin

Tamron-objektiiivi sopii NEX-kameran yleisobjektiiviksi
» Lue lisää


26.08.2011 / Tuoteuutuuksia

Uudet Canon-kompaktit

Canon IXUS 230 HS ja IXUS 1100 HS tulevat markkinoille lokakuussa.
» Lue lisää


26.08.2011 / Tuoteuutuuksia

Sonylta järjestelmäkamerat A77 ja A65

Sony A77:n ja A65:n merkittävin ominaisuus on erittäin nopea sarjakuvaus yli 24 megapikselin tarkkuudella.
» Lue lisää


12.05.2011 / Tuoteuutuuksia

Uusin minijärkkäri

G-sarjan uusin malli G3 on pienikokoinen tehopakkaus
» Lue lisää


05.04.2011 / Tuoteuutuuksia

Uusin Nikon-järkkäri

Nikon D5100 sisältää mahdollisuuden muokata kuvia suoraan kamerassa
» Lue lisää


02.03.2011 / Tuoteuutuuksia

Kuvaa ja videoi yht’aikaa

Kaksiprosessorinen zoom-kamera on ominaisuksiltaan monipuolinen
» Lue lisää


24.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Näytön paikka

Kuvaatko huippukameralla mutta käsittelet kuvia katselemalla halpanäyttöä?
» Lue lisää


22.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Facebookkaajalle

Monipuolinen pokkari avaa pääsyn vaikkapa Facebookiin
» Lue lisää


10.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Sigma pieniin päin

Myös Sigma-objetiiveja tullaan valmistamaan minijärkkäreille
» Lue lisää


09.02.2011 / (ei kategoriaa)

Nikon-kevättyyliä

Uudet ohuet Coolpix Style-sarjan kamerat ovat tyylikkäitä seuralaisia
» Lue lisää


08.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Vesipedon varustus

Pentax sopii mukaan menoon kuin menoon
» Lue lisää


07.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Uudet Canon-järkkärit

Uudet EOS-mallit tuovat uusia ominaisuuksia Canon-järjestelmäkameramallistoon
» Lue lisää


02.02.2011 / Tuoteuutuuksia

Sony huippukompaktit

Uudet kompaktit ovat erittäin monipuolisia matkaajan apulaisia
» Lue lisää


25.01.2011 / Tuoteuutuuksia

Panasonic kovaan menoon

Liikkuvan ihmisen monikäyttökamera
» Lue lisää


25.01.2011 / Tuoteuutuuksia

Panasonic TZ-sarja uudistuu

Kompaktikoon TZ-sarja sopii erityisesti matkalle mukaan
» Lue lisää


17.01.2011 / Tuoteuutuuksia

Olympus Pen, uusin versio

Olympus Pen-sarjassa on jo neljä malliversiota
» Lue lisää


09.12.2010 / Tuoteuutuuksia

Tamron matkazoom

Tamronin objektiivi sopii matkaseuraksi
» Lue lisää


04.11.2010 / Tuoteuutuuksia

Pienin järjestelmäkamera

Panasonic GF2 on pieni mutta tehokas järjestelmäkamera
» Lue lisää


01.11.2010 / Tuoteuutuuksia

Praktican lippulaiva

Praktican malliston huippukamera on edullinen ja monipuolinen
» Lue lisää


27.10.2010 / Tuoteuutuuksia

Gorillavaloa

Gorillapod-minijalustoista tunnettu Joby on esitellyt kahdella tavallisella AA-paristolla toimivan LED-valaisimen, jonka taipuisaa pidintä voidaan myös käyttää kamerajalustana mukana tulevan kamerasovitteen avulla. Viiden tehokkaan LED-lampun, joista yksi on 130 lumenin CREE XLamp XP-G LED-pistevalo, avulla voidaan valita kuusi erilaista valotehoa ja yksi säädettävä himmennin. Telttailulamppuna Gorillatorch Switchback pystyy valaisemaan kahdeksan hengen teltan tai pienen majan. Gorillatorch…
» Lue lisää


20.10.2010 / Tuoteuutuuksia

Epson-skannereita

Epsonin skannerit sopivat päivittäiskäyttöön
» Lue lisää


15.10.2010 / Tuoteuutuuksia

Sony NEX päivitys

Päivitys lisää NEX-mallien käytettävyyttä
» Lue lisää


13.10.2010 / Tuoteuutuuksia

Epson on monitaitoinen

Epson tuo markkinoille monitoimisen Epson Stylus Office BX625FWD -mustesuihkutulostimen Epsonin mukaan kaksipuolistulostus laitteella on erittäin nopeaa ja tulostin on myös
 edullinen käytössä, väriainekustannukset ovat jopa 50 % pienemmät sivua
 kohden kuin käytettäessä kilpailevaa lasertulostinta. Automaattisen paperinsyöttölaitteen ansiosta useat käyttäjät voivat faksata,
tulostaa ja skannata samalla laitteella Wi-Fi- tai Ethernet-yhteyden avulla. Helppokäyttöisessä ohjauspaneelissa on omat painikkeensa
useimmin käytetyille…
» Lue lisää


13.10.2010 / Tuoteuutuuksia

Canon G12 jatkaa suosittua G-sarjaa

Canonin “parempi kompaktikamera” G-sarjan muodossa on edennyt numeroon 12 saakka. Malli G11 esiteltiin viime vuonna, joten G12 on vain maltilliseti uudistettu malli. Pääominaisuudet ovat samat: objektiivina on 28 – 140 mm f/2,8 – 4,5 zoom-objektiivi ja 1/1,7” CCD-kennon tarkkuus on 10 megapikseliä. G12 prosessoi kuvat Digic 4-prosessorilla ja HS System -menetelmällä. Canonin mukaan HS System…
» Lue lisää


28.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Epson EH-R4000 ja EH-R2000 kotiteatterit

Heijastepaneeli luo huikean kontrastin.
» Lue lisää


21.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Leica M by Fuji

Fujifilm X100 näyttää aidosti Leicalta
» Lue lisää


21.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Uuden kompaktin malli

Olympus-kompakti Zuikolla
» Lue lisää


21.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Minijärkkäri taskuun?

Samsungin uusi askel minijärkkäririntamalla on pieni mutta merkityksellinen.
» Lue lisää


21.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Photokina-uutta

Alan suurimmat messut ovat alkaneet Kölnissä
» Lue lisää


17.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Digialbumi nahkakansissa

Braunin uusi seitsemän tuuman LCD-albumi on kevyt ja helppo käyttää. Todella litteä laite kulkee mukana tyylikkäissä nahkakansissa.
» Lue lisää


17.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusia kuulapäitä ja laukkuja

Saksalainen Cullmann esittelee Photokina-messuilla uusia huippulaatuisia kuulaniveliä ja joukon edullisia kameralaukkuja jotka eivät näytä kameralaukuilta.

» Lue lisää


15.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Nikon D7000

D7000 on ensimmäinen Nikon-järjestelmäkamera 16 megapikselin kennolla
» Lue lisää


15.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Canon-ennätyszoom

Canon Powershot SX30IS:n polttovälikerroin on peräti 35
» Lue lisää


14.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Olympus ammattisarjaan

Olympus on pitkästä aikaa esitellyt uuden kameran 4:3 -järjestelmälle ja kyseessä on E-3 -ammattimallin uudistettu versio. Kameran runko on kosteus- ja pölytiivistetty ja siinä on nyt 12 megapikselin Live MOS -kenno sekä kääntyvä …
» Lue lisää


09.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Pentax K-r

Pentax K-r on uusi pienikokoinen järjestelmäkamera. Valmistajan mukaan kamera on helppokäyttöinen ja sisältää pienestä koostaan huolimatta suuren joukon käyttökelpoisia ominaisuuksia. Kamera on saatavilla kolmena värivaihtoehtona …
» Lue lisää


08.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Nikon P7000

Nikonin P-sarjan uusin kamera tuntee nimen P7000. Peinteisesti muotoillussa kamerassa on 28-200 mm:n (ns. kinovastaavuus) f/2,8-5,6 -objektiivi eli zoomauskerroin on 7,1. Objektiivissa on kaksi ED-lasielementtiä …
» Lue lisää


02.09.2010 / Tuoteuutuuksia

Teräväpiirtopokkari

Sony MHS-TS20K on taskukoon kamera, jolla voi kuvata Full HD (tarkkuus 1920×1080 pikseliä) -videokuvaa sekä 12.8 megapikselin valokuvia. Kamerassa 3 tuuman (7,6 cm) kosketusnäyttö ja helppokäyttöinen valikko. Valokuvia voi …
» Lue lisää


26.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Canon 60D

Uusin Canon-järkkäri on erittäin monipuolinen

» Lue lisää


24.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Sonyn uutuusjärkkärit

Sonyn uudet järjestelmäkamerat hyödyntävät puoliläpäisevää kiinteää peiliä

» Lue lisää


24.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusia Sony Alphoja

Sony Alpha-mallisto laajenee

» Lue lisää


23.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Herkistelevä Ixus

Hopeisena, ruskeana ja pinkkinä saatava Ixus 1000 HS on yksi kaikkien aikojen monipuolisimmista Ixus-malleista. Se osaa myös FullHD videon tallentamisen.
» Lue lisää


23.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Vakaa joka suuntaan

PowerShot S95 -kamera on paranneltu painos suosituksi nousseesta S90 -mallista.
» Lue lisää


23.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Ulottuva perhepokkari

PowerShot SX130 IS sopii hyvin koko perheen käyttöön. Näkymäntunnistustekniikkaa käyttävä Smart Auto -valotusohjelma tunnistaa jopa 28 erilaista kuvausnäkymää ja säätää asetukset automaattisesti tilanteeseen sopivaksi.
» Lue lisää


23.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Laskin, numeronäppis ja hiiri!

Se on laskin kymmenen numeron näytöllä, se on tietokoneen numeronäppäin, mutta ennenkaikkea se on kolmipainikkeinen 1200dpi:n tarkkuudella toimiva langaton laserhiiri!
» Lue lisää


19.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusi Nikon-järkkäri

Nikon D3100:llä voi tallentaa myös Full HD-videokuvaa

» Lue lisää


19.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Kolmanteen ulottuvuuteen

LG:n 3D-tuoteperhe kasvaa.
» Lue lisää


19.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Led-valoa

Litepanels on suunnitellut erityisesti filmi- ja tv-tuotantokäyttöön led-pohjaisen tuotantovalaisinsarjan.

» Lue lisää


19.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusi kameralaukkuperhe

Lowepro Adventura TLZ on suunniteltu pienikokoisille järkkäreille.
» Lue lisää


19.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Värikkäät Golla-laukut

Suomessa suunnitellut Golla-laukut vastaavat järjestelmäkamerabuumiin värikkäästi.
» Lue lisää


18.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusi yleislaturi USB-väylään

PIXO C-USB on uusi edullisen hintainen yleislaturi, joka lataa useimmat kamera- ja sormiakut sekä matkapuhelinakut USB-väylän kautta.
» Lue lisää


17.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Fuji 3D-uutuus

Fujifilm Real W1 on ollut ensimmäinen ja ainoa kaksiobjektiivinen stereokamera markkinoilla. Fuji on esitellyt kamerasta uuden W3-mallin, jossa on parannettu video-ominaisuuksia kasvavia 3D-televisiomarkkinoita ajatellen …
» Lue lisää


04.08.2010 / Tuoteuutuuksia

Adobe-uutuus

Uusin Adobe-niminen tuote tukee kaikkia Photoshop-versioita ja sitä voi käyttää sekä Mac- että Windows-ympäristössä. Tuotetta voi luonnehtia plugiksi ja sen käyttö on siitä erikoista, että varsinaista lataamista tietokoneelle …
» Lue lisää


28.07.2010 / Tuoteuutuuksia

3D-kotivideokamera

Panasonic SDT750 tallentaa kolmiulotteisia elokuvia, kun siihen kiinnitetään mukana toimitettava 3D-konversiolinssi. Tällöin SDT750 tallentaa samanaikaisesti sekä vasemman että oikean silmän näkymän (resoluutiolla 960 x 1080 …
» Lue lisää


28.07.2010 / Tuoteuutuuksia

3D-objektiivi

Panasonic on esitellyt kaksilinssisen stereo-objektiivin Panasonic G-mallistossa käytettäväksi. Objektiivi on ensimmäinen laatuaan alalla. Pienikokoinen ja litteä objektiivi tuottaa sis kuvatasolle kaksi kuvaa eri perspektiiveistä …
» Lue lisää


22.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Fuji F300EXR, monipuolisuusihme

Fujifilm Finepix F300EXR on laaja-alaisella zoom-objektiivilla (15x zoom) varustettu kompaktikoon kamera. Objektiivin polttovälialue vastaa kinokameran 24-360 mm polttovälialuetta ja tarkennus sujuu ns. hybridimenetelmällä …
» Lue lisää


22.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Fuji mini-superzoom

Fujifilm ilmoittaa uuden Finepix S2800HD -kameransa olevan maailman pienikokoisin superzoom-luokan kamera. Kameran 18x zoom-objektiivin polttovälialue vastaa kinokameran 28-504 mm:n polttoväliä, joten se siis kattaa varsin laajan …
» Lue lisää


21.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Laatukamera taskuun

Panasonic DMC-LX5 korvaa suositun LX3 -mallin. Kameran Leica Vario-Summicron -objektiivin polttovälialue on laajempi kuin edeltäjässä, ja se vastaa kinokameran 24-90 mm:n polttovälialuetta. Step Zoom -toiminnolla voidaan …
» Lue lisää


21.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Panasonic kovaan käyttöön

Panasonic Lumix DMC-FT10 sopii kovaan käyttöön, siis vaikkapa perheen lomakameraksi. Kamera on vesitiivis 3 metrin syvyyteen saakka ja valmistajan mukaan kamera kestää pudotuksen kovalle pinnalle 1,5 m:n korkeudelta …
» Lue lisää


21.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Panasonic-superzoomit

Panasonic on esitellyt kaksi uutta superzoomkameraa: DMC-FZ100 ja DMC-FZ45. Molemmissa kameroissa on laaja-alainen zoom-objektiivi, jonka polttovälialue vastaa kinokameran 25-600 mm:n polttovälialuetta …
» Lue lisää


19.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Sony NEX videokamera

Sony on esitellyt NEX-järjestelmäkameramalliston pohjalta luodun videokameran Handycam NEX-VG10E, missä objektiivit ovat vaihdettavissa. Objektiivikiinnitys ja objektiivit ovat siis samoja kuin NEX-kameramallistossa, ja näin alkuun …
» Lue lisää


12.07.2010 / Tuoteuutuuksia

Sony-uutuuksia

Sony on esitellyt kolme uutta kompaktikoon kameraa, mallit ovat Cyber-shot DSC-WX5, DSC-TX9 ja DSC-T99. Ohuissa WX5- ja TX9-kameroissa on Sonyn Superior Auto-kuvaustila, 1080i Full HD -videotallennus (AVCHD-muodossa) sekä …
» Lue lisää


26.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Valovoimainen ja nopea IXUS

Canon IXUS 300 HS -kamerassa on 10 megapikselin taustavalaistu sekä herkkä CMOS-kenno ja suurivalovoimainen (f/2,0) laajakulmaobjektiivi sekä ruostumattomasta teräksestä valmistettu runko. Kameran objektiivina on 3,8x …
» Lue lisää


19.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusi ammattivideokamera

Canon tuo ensimmäiset täyden teräväpiirtotarkkuuden ammattivideokameransa. Käsivarakuvaukseen tarkoitetut XF305- ja XF300 -videokamerat tallentavat kuvaa Compact Flash -muistikortille MPEG-2 (MXF) muotoon …
» Lue lisää


19.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Huoletonta seuraa!

Vaikka kamera voi sukeltaa 3 metrin syvyyteen ja kestää koviakin kolhuja ei tyyli juuri poikkea nykyaikaisesta taskumaatista. Vain 17 mm litteään runkoon on istutettu 4x laajakulmazoom, 10 MP Exmor cmos-kenno ja 1280×720 pikselin …
» Lue lisää


19.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Teräväpiirtoa taskuun

Nokian N8-älypuhelimen luvataan luovan intuitiivisesti yhteyden käyttäjälle tärkeimpiin ihmisiin, paikkoihin ja palveluihin. Käyttäjä voi luoda omaa sisältöä, käyttää sosiaalisia verkkoja, katsella web-tv -ohjelmia sekä ladata sovelluksia …
» Lue lisää


14.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Sonyn minijärkkäri

Minijärjestelmäkamerat ovat tulleet jäädäkseen ja nyt Sony liittyy Olympuksen, Panasonicin ja Samsungin seuraan uudella NEX-mallistollaan, johoin alkuun kuuluu kaksi mallia, NEX-5 ja NEX-3. Valmistajan mukaan NEX-5 on maailman pienin …
» Lue lisää


14.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusi firmware EOS vitoseen

Canon EOS 5D Mark II:n 2.0.3 ohjelmistopäivityksen jälkeen voi kameralla kuvata 1080p -teräväpiirto-otoksia elokuvissa käytetyllä 24 kuvan (tarkalleen 23,976 kuvan) sekuntinopeudella. PAL-lähetysstandardin mukainen 25 kuvan …
» Lue lisää


14.05.2010 / Tuoteuutuuksia

Pikafilmi palaa!

Maailman suurin pikafilmien valmistaja Polaroid päätti vuosikymmeniä kestäneen aikakauden lakkauttamalla ikoniksi muodostuneen Instant-filminsä valmistuksen vuonna 2008. Tasan 17 kuukautta myöhemmin analogisen …
» Lue lisää


29.04.2010 / Tuoteuutuuksia

Nikkor-pitkäzoom

Kuten lyhenteet kertovat, objektiivissa on uusi vakainjärjestelmä. Nano-kristallipinnoite vähentää sisäisiä heijastuksia. Tehostettu vakain lisää valmistajan mukaan lähes neljän asteikkoarvon verran käyttökelpoista suljinaika-aluetta …
» Lue lisää


20.04.2010 / Tuoteuutuuksia

Vikkelämpi tarkennus PENeihin

Olympus PEN E-P1, E-P2 ja E-PL1 -kameroille on tullut ohjelmistopäivitys, joka nopeuttaa automaattitarkennuksen toimintaa. E-P1 ja E-P2-malleille päivitys tuo myös jatkuvaan automaattitarkennukseen videokuvaustilassa saman suorituskyvyn …

» Lue lisää


20.04.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusia kameralaukkuja

Golla Oy on suomalainen yritys, joka suunnittelee laukkunsa perinteisistä linjoista raikkaasti poiketen. Nyt Golla on lisännyt laukkuvalikoimansa kameralaukkuihin kaksi uutta mallia, Cambag ja Pro -mallit. Entuudestaan tuttujen …
» Lue lisää


15.04.2010 / Tuoteuutuuksia

Micro 4:3 ammattivideokamera

Mikrojärjestelmän ympärille syntyy myös uusia ammattivideojärjestelmiä
» Lue lisää


12.03.2010 / Tuoteuutuuksia

Kaksi uutta minijärkkäriä

Panasonic laajentaa Micro 4:3 -mallistoaan
» Lue lisää


10.03.2010 / Tuoteuutuuksia

Sonyn uusi kannettava

Sony tuo markkinoille erittäin tehokkaan ja kevyen kannettavan tietokoneen, joka sopii mainiosti liikkuvalle kuvaajalle. Neljälle muistille samanaikaisesti kirjoittava massamuistiasema, sekä …
» Lue lisää


09.03.2010 / Tuoteuutuuksia

Tilannekuvaajalle huippunopeutta

Transcend tuo markkinoille huippunopeat Class 10 -nopeusluokan SDHC-muistikortit. Class 10 -sarjan kortit takaavat vähintään 10 megatavun siirtonopeutta sekunnissa …
» Lue lisää


09.03.2010 / Tuoteuutuuksia

Laajoja zoomauksia

Sigman laajakulmazoomi on todella laajakulmainen
» Lue lisää


04.03.2010 / Tuoteuutuuksia

Kolmas kerta…

Apple julkaisi viime helmikuussa uuden Aperture 3 -kuvanmuokkausohjelmansa. Uusi ohjelma lupaa kuvankäsittelyyn ammattilaistason suorituskykyä. Kolmosversio sisältää yli 200 uutta ominaisuutta: mm. alkuperäisen …
» Lue lisää


24.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Jokapaikan kamera

Pentax X90:ssä on 26-kertainen zoom-objektiivi, jonka polttovälialue ulottuu 26 mm laajakulmasta 676 mm superteleen (ns. kinovastaavuus). 12,1 megapikselin tarkkuudella varustettua kennoa liikuttaa optinen vakain …

» Lue lisää


22.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Sony pieniin päin

Sony on julkaisut kuvan prototyypistä, joka esittää pienikokoista vaihto-objektiivikameraa, tyyliin Olympus Pen. Teknisiä tietoja ei ole julkistettu, eikä tietoa siitä, millainen objektiivikiinnitysbajonetti kamerassa on …
» Lue lisää


22.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Sigman uusin järkkäri

Sigma SD15 on valmistajan viimeisin versio omaperäisestä Foveon-kennoisesta järjestelmäkamerasta. Foveon X3 -kennossa eri väreille herkät kerrokset ovat päällekkäin, joten ero tavallisiin Bayer-tyyppisiin kennoihin …
» Lue lisää


15.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Zoom x 30!

Fujifilm FinePix HS10:n objektiivi on peräti 30-kertainen zoom-objektiivi, jonka polttovälialue vastaa kinofilmikameran 24 – 720 mm:n objektiivia. Valovoimaa tarjolla on f/2,8 – 5,6. Valtavaan polttovälialueeseen sisältyy siis sekä tehokas …
» Lue lisää


10.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusia Nikkor-objektiiveja

AF-S Nikkor 16-35mm f/4G ED VR on valmistajan mukaan maailman ensimmäinen laajakulmazoom-objektiivi, jossa on myös optinen vakain. Kinokoon kuva-alan piirtävä objektiivi sopii käytettäväksi kaikissa Nikon-kameroissa …
» Lue lisää


09.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Uusin Canon-järkkäri

Canon EOS 550D täydentää olemassaolevaa mallistoa sijoittumalla mallien 500D, 50D ja 7D hallitsemalle alueelle. Pienikokoisessa ja kevyessä DIGIC 4-prosessorilla varustetussa rungossa on 18 megapikselin …
» Lue lisää


03.02.2010 / Tuoteuutuuksia

Pen-perhe saa pienokaisen

Viime vuoden kesällä esitelty Olympus Pen -mallisto, jossa on jo kaksi mallia (E-P1 ja E-P2), saa täydennykseksi vielä helppokäyttöisen E-PL1 -mallin. Runko on hieman lyhyempi kuin edeltävien mallien runko ja kamera …
» Lue lisää


28.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Canon Legria-mallisto uusiksi

Canon uudistaa koko LEGRIA-videokameramallistonsa. Uutena ominaisuutena teräväpiirtomalleissa on suomenkieliset käyttövalikot. LEGRIA HF M- ja LEGRIA HF R -mallistojen videokameroissa on Canonin täyden teräväpiirron …
» Lue lisää


28.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Supernopea taskumaatti

Casio EXILIM EX-FH10 -kameralla on mahdollista kuvata jopa 30 kuvaa sekunnissa 9 megapikselin tarkkuudella. Kameran CMOS-kennon suurin tarkkuus on 10,1 megapikseliä ja 10x -zoomobjektiivin polttovälialue vastaa …
» Lue lisää


28.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Litteää tyyliä

Panasonic Lumixin FP-sarjalaiset DMC-FP1, FP2 ja FP3 ovat ohuenohuiksi muotoiltuja 4x zoom-objektiivilla varustettuja kompaktikameroita. Objektiivin polttovälialue vastaa kinokameran 35-140 mm polttovälialuetta …
» Lue lisää


26.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Laajakatseisia videoita

Sony tuo peräti kymmenen uutta flash-muistilla varustettua videokameraa ja viisi kovalevymallia. Kaikissa teräväpiirtomalleissa on niukan kohinan takaava Exmor R CMOS -kenno ja monipuolisissa CX550V, XR550V,CX350V, XR350V …
» Lue lisää


26.01.2010 / Tuoteuutuuksia

110 -pokkarin paluu

Pentax Optio I-10 muistuttaa Pentaxin 110- eli pocket-filmikoon minijärjestelmäkameraa 1970-luvulta. I-10:ssä on viisinkertainen zoom-objektiivi ja 12,1 megapikselin tarkkuus. Objektiivin polttovälialue vastaa kinokameran …
» Lue lisää


20.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Maapallo tutuksi

Samsung WB650 on valmistajan mukaan maailman ensimmäinen kamera, jossa on gps-paikannin ja kartasto sisäänrakennettuina, sekä samalla markkinoiden pienin kamera, jossa on 15-kertainen Schneider-Kreutznach …
» Lue lisää


20.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Suunnista Sonyllä

Sony Cyber-Shot HX5 on valmistajan mukaan maailman ensimmäinen kamera, jossa on sisäänrakennettu gps-paikannin sekä kompassitoiminto. Kameran 3″ kokoinen näyttö kertoo reaaliajassa sijainnin kuvaamisen aikana …
» Lue lisää


05.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Sonyltä järkkäri välisarjaan

Sony julkisti viime vuonna melkoisen määrän uusia järjestelmäkameramalleja, kolme 300-sarjan mallia, kaksi 500-sarjan mallia ja järeän A850 -mallin. Uusi Alpha 450 sijoittuu mallistossa, kuten numerokin kertoo, 300- ja 500 -mallien väliin …
» Lue lisää


04.01.2010 / Tuoteuutuuksia

Peilitön järkkäri myös Samsungilta

Samsung NX10 -järjestelmäkamera on konseptiltaan samankaltainen kuin Olympuksen ja Panasonicin luomat Micro 4:3 -järjestelmän kamerat, eli peilikoneisto ja optinen etsin on jätetty pois. Takapuolen näytön lisäksi …

» Lue lisää


14.12.2009 / Tuoteuutuuksia

Jokasään objektiivi

Uusi makro-objektiivi on hyvin yhteensopiva uusien Pentax-digirunkojen kanssa. Pentax-D FA Macro 100mm F2.8 WR soveltuu käytettäväksi sekä filmi- että digitaalikameroissa, sillä sen kuva-ala kattaa kinofilmikoon …
» Lue lisää


27.11.2009 / Tuoteuutuuksia

Lataa Lightroom ilmaiseksi

Adobe on julkistanut Adobe Photoshop Lightroom 3 -ohjelmiston betaversion Mac- ja Windows-käyttöjärjestelmille. Digikuvien käsittelyyn, hallitaan ja esittämiseen suunniteltu ohjelmisto sisältää useita uusia työkaluja …

» Lue lisää


13.11.2009 / Tuoteuutuuksia

HP:lta uusi monitoimisarja

HP Photosmart Premium All-in-One -perhe on kiireiselle kotikäyttäjälle suunniteltu monitoimilaitesarja. Kaikkia malleja voi ohjata selkeällä HP TouchSmart -näytöllä ja useimmat toimivat myös langattomasti …

» Lue lisää


10.11.2009 / Tuoteuutuuksia

Vakaa kaikki suunnat

Canon hehkuttaa kehittämänsä optisen hybridikuvanvakaimen erinomaisuutta. Se korjaa sekä kallistuvasta että pystysuuntaisesta tärähtelystä johtuvaa epätarkkuutta. Uutta teknologiaa sovelletaan ensimmäisenä …

» Lue lisää


05.11.2009 / Tuoteuutuuksia

Uusi Pen eli Olympus E-P2

Vuoden kameraksikin jo valittu Olympus E-P1, joka tunnetaan myös Pen -nimellä, saa rinnakkaismallin pikatahtiin. Uusi mustiin kuoriin pakattu E-P2 on keskeisiltä ominaisuuksiltaan P1-mallin kaltainen, mutta sisältää joitain lisähienouksia …

» Lue lisää


30.10.2009 / Tuoteuutuuksia

Teräväpiirtoelämyksiä Epsonilta

Epson tarjoaa Helsingin Messukeskuksen DigiExpo-messuilla 30.10 – 1.11. huikeita teräväpiirtoelämyksiä. Ensiesittelyssä on mm. Epsonin kotiteatterimalliston odotettu lippulaiva Epson EH-TW5500. 3 300 euroa maksava huippuluokan …
» Lue lisää


21.10.2009 / Tuoteuutuuksia

Canon EOS-1D Mark IV

Canon EOS-1D Mark IV on erityisesti lehti-, luonto- ja urheilukuvaajille tarkoitettu ammattitason uusi järjestelmäkamera, joka nimestään huolimatta ei ole vain EOS-1 D Mk III:n parannettu versio vaan kokonaan uusi kamera …
» Lue lisää


17.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Monipuolinen pikkujärkkäri

Pentax K-x on uusi Pentax-järjestelmäkamera, jonka CMOS-kennon tarkkuus on 12,4 megapikseliä. Hekkyysalue on hyvin laaja, kameralla voi operoida alueella ISO 100 – 12800. Uuden kennon lisäksi myös prosessori on uusi, Fujitsun …
» Lue lisää


15.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Vakaata zoomausta

Tamron SP AF 17-50mm F/2,8 XR Di II VC LD Aspherical [IF] objektiivi on valovoimainen zoomobjektiivi digitaalisiin järjestelmäkameroihin. Uudessa objektiivissa on Tamronin VC-mekanismi (Vibration Compensation), joka minimoi …
» Lue lisää


10.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Leica pieniin päin

Leica X1 muistuttaa ulkoasultaan perinteisä Leica -malleja. M9-mallin yhteydesssä Leica esitteli pienikokoisen, kiinteällä Elmarit 24 mm f/2,8 -objektiivilla varustetun kompaktikameran X1, jonka CMOS-kenno on APS-C -kokoa eli 23,6 x 15,8 mm …
» Lue lisää


10.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Studiojärkkäri Leicalta

Leica S2 -kamerajärjestelmä esiteltiin jo vuoden 2008 Photokina-messujen yhteydessä, mutta nyt kamera on saatu markkinoille. Kyseessä on kokoaan uusi järjestelmä uudessa kokoluokassa – kameran kennon tarkkuus on 37,5 …
» Lue lisää


10.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Täyden kennon Leica M9

Mittaetsinkameroiden kuningas saa arvoisensa jälkeläisen. 139 × 37 × 80 mm kokoiseen M9-runkoon on istutettu täyden kinokoon 18,5 megapikselin ccd-kenno. Näin legendaariset M-objektiivit säilyttävät polttovälinsä ensimmäisen …
» Lue lisää


09.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Geotäggäävä taskukamera

Samsungin ST1000 on ensimmäinen geotagging kamera, josta löytyy wifi-verkkoyhteys ja bluetooth 2.0. Kuvaan tallentuu niin paikkakunta kuin gps-sijainti. Informaatiota voi hyödyntää esimerkiksi sellaisissa sosiaalisissa medioissa kuten Flickr …
» Lue lisää


03.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Kuvaa ja videoi

Valokuvat ja videot saa näppärästi heti nettiin Sonyn uudella kompaktikameralla, joka tottelee tyyppinimeä MHS-PM1 Mobile HD Snap. Valokuvat tallentuvat tarkkuudella 5 megapikseliä ja video MP4-formaatin1080p/30 -tarkkuudella kameran …

» Lue lisää


02.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Micro 4:3 -järjestelmä laajenee

Panasonicin kolmas Micro 4:3 -kamera on taskukokoa. Pari kuukautta sitten esitelty Pen eli Olympus E-P1, ensimmäinen kompaktikoon vaihdettavilla objektiiveilla varustettu kamera, saa kaverin yhteistyökumppanilta Panasonicilta …
» Lue lisää


02.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Langatonta monitoimisuutta

Epson tuo peräti kuusi uutta monitoimilaitetta, joista puolet toimivat langattomasti. Tyyppiviidakossa surffailua helpottaa mallien kirjainyhdistelmien tunteminen. Peruskäyttäjälle riittää neljällä värillä tulostava SX-sarja, yrityskäyttäjälle …
» Lue lisää


02.09.2009 / Tuoteuutuuksia

Canon EOS 7D

50 vuotta järjestelmäkameroita tehtaillut Canon tuo juhlavuoden kunniaksi huiman pelin aktiivikuvaajalle. Kokonaan uutta luokkaa edustava EOS 7D:n sisällä sykkii kaksi Digic 4 -prosessoria, jotka mahdollistavat kahdeksan 14-bittisen …
» Lue lisää


28.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Sonyltä kolme uutta järkkäriä

Sony uusi juuri 300-sarjan harrastajamallistonsa ja nyt vuorossa ovat keski- ja ylemmän sarjan järjestelmäkamerat. Uudet järjestelmäkamerat sijoittuvat keski- ja raskassarjaan. Sonyn lippulaiva, Alpha 900, saa rinnalleen huokeamman …
» Lue lisää


26.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Värikäs vesipeto

Pentax Optio WS80 -kamera on vesitiivis 1,5 m:n syvyyteen saakka, mikä tekee siitä kätevän lomakameran. Kameran voi puhdistaa vesipesulla ja se on samalla myös pölytiivis. Kameran kennon tarkkuus on 10 megapikseliä ja siinä on …
» Lue lisää


20.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Monitoimisuutta ja kestoa

Uusista tulostimista kiintoisimpia ovat PIXMA MP990 monitoimilaite, jonka neljällä värillä ja kahdella mustalla syntyy niin tasokkaat mustavalko- kuin värikuvat. Skannauksista (4800x9800dpi) saat tulosteet suoraan ilman tietokoneen …
» Lue lisää


20.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Teräviä Flash-cameja

Canonin teräpiirtovideokamerapäivityksiä ovat Legriat HF21 ja HF S11. Molemmat tallentavat 1080p FullHD-videota SD-muistikortille ja 64Gt:n sisäiseen muistiin. HF21:stä löytyy 15x-zoomobjektiivi, HF S11:sta 10x-zoom …
» Lue lisää


20.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Kaksi pro-kompaktia Canonilta

Canonin kompaktimallisto täydentyy neljällä PowerShotilla ja kahdella IXUS:ella, joista toisessa (IXUS 200 IS) kosketusnäyttö. Aktiivikuvaajan kannalta mielenkiintoisimpia ovat G10:n korvaava PowerShot G11 sekä f2,0 valovoimainen PowerShot S90 …

» Lue lisää


18.08.2009 / Tuoteuutuuksia

HD-videotykki alle tonnilla

Maailman suurimpiin videoprojektoreiden valmistajiin kuuluva Delta-konserni tulee Suomen markkinoille omalla Vivitek-tuotemerkillään. Monipuolinen mallisto täydentyy elokuun lopussa Full HD -tarkkuudella toimivalla …
» Lue lisää


07.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Luovasti myös videota

Nikon tuo markkinoille D300S-mallin, joka on D300-mallin terästetty versio. Tärkein uusi ominaisuus on videokuvaus 720p-tarkkuudella. Kameran oma mikrofoni tallentaa monoäänen, mutta stereoäänen saa mukaan, kun kytkee …
» Lue lisää


07.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Valovoimakas zoom

Nikon AF-S NIKKOR 70-200 mm f/2.8G ED VR II objektiivin rakenne on kokonaan uusittu. Erityisesti ammattikuvaajat suosivat tätä valovoimaista ja tärkeällä polttovälialueella toimivaa teleobjektiivia. APS-kennokoon …
» Lue lisää


07.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Entistä superimpi

Nikon AF-S DX NIKKOR 18-200 mm f/3.5- 5.6G ED VR II -objektiivi on laaja-alaisuutensa (11,1 -kertainen zoomausalue) vuoksi käyttökelpoinen erityisesti matkoilla. Muita objektiiveja ei tarvita, kun kuvakulma kattaa kinokameran …
» Lue lisää


07.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Järjestelmällinen askel

Pienikokoinen ja kevyt Nikon D3000 on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöiseksi. Kamerassa on erityinen opastila, joka kertoo, miten otetaan entistä parempia kuvia. Tämän lisäksi kamera sisältää kaikki järjestelmäkameralle ominaiset …
» Lue lisää


06.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Illat pimenevät

Sonyn uudet DSC-TX1 ja DSC-WX1 -kameramallit sisältävät Sonyn kehittämän kennotyypin, jolla valmistajan mukaan saadaan hyviä tuloksia myös heikossa valaistuksessa. Molempien mallien kennona on Exmor R™ CMOS -kenno, jonka tarkkuus …
» Lue lisää


04.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Panasonic Lumix FZ38

Panasonic Lumix FZ38 kuuluu superzoom-kameroiden ryhmään 18-kertaisen zoom-objektiivinsa ansiosta. Objektiivin polttovälialue on 4,8-86,4 mm ja valovoima f/2,8-4,4. Objektiivin polttovälialue vastaa kinofilmikameran …
» Lue lisää


04.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Kolmiulotteisia digikuvia

Stereo- eli kolmiulotteinen kuvamaailma tekee uutta tuloaan sekä elokuva- että valokuvamaailmoissa. Fuji on ensimmäinen valmistaja, joka ryhtyy valmistamaan digitaalista stereokameraa kuluttajille. FinePix Real 3D V1 on aitojen …

» Lue lisää


03.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Projektorikamera

Nikon S1000pj on digikamera, jossa on yhdysrakenteinen projektori joka kykenee näyttämään sekä kameralla otettuja valokuvia että videoita. Kamera on kooltaan normaalin kompaktikameran kokoinen; siinä on 2,7 tuuman …
» Lue lisää


03.08.2009 / Tuoteuutuuksia

Kosketellaan

Tässä kamerassa ei ole turhia nappuloita, vain virtakytkin ja laukaisin! Nikon COOLPIX S70:n suunnittelussa johtoajatuksena on ollut käyttömukavuus, joten siihen sisällytettiin kekseliäs monikosketusnäyttö. Kamera edustaa Nikonin mallistossa …
» Lue lisää


17.06.2009 / Tuoteuutuuksia

Pen palaa digitalisoituna

Kesän 2009 kuumin kamerauutuus on Olympuksen pienoisjärjestelmäkamera. E-P1 näyttää kompaktikameralta, mutta objektiivien vaihtomahdollisuus ja kameran monipuoliset ominaisuudet oikeuttavat luokittelemaan kameran …
» Lue lisää


29.05.2009 / Tuoteuutuuksia

Aino ja Satio

Sony Ericsson Satio toistaa valokuvia, elokuvia ja videoleikkeitä 3,5-tuumaiselta 16:9-laajakuvanäytöltä. Satiossa on myös 12,1 MP:n kamera. Ainossa on 8,1MP:n kamera ja monipuoliset langattomat lisäominaisuudet. Ai niin, on niissä puhelinkin!
» Lue lisää


18.05.2009 / Tuoteuutuuksia

Sonylta kolme uutta järkkäriä

Sony a230, a330 ja a380 -digijärjestelmäkamerat, on suunniteltu mahdollisimman helppokäyttöisiksi. Näytölle avautuva opastus auttaa säätöjen tekemisessä ja tarjoaa esimerkkikuvan, millainen kuvasta tulisi kyseisillä asetuksilla …
» Lue lisää


15.05.2009 / Tuoteuutuuksia

Ergonominen videokamera

Samsungin uusien digitaalisten videokameroiden C10 ja C14 objektiivi on 25 astetta vinoittain laitteen yläkulmassa. Uuden, ergonomisen otteen takia kameralla jaksaa kuvata pidempäänkin. Objektiivi on 10 x optinen zoom, ja kamerassa on …
» Lue lisää


15.05.2009 / Tuoteuutuuksia

Takuulla huoletonta kuvausta

Carl Zeiss tarjoaa mahdollisuuden pidentää tuotteittensa takuuaikaa kolmeen vuoteen. Laajennetun takuun alaiset korjaukset ovat veloituksettomia asiakkaille, jotka ovat rekisteröineet uuden Carl Zeiss -valokuvaustuotteensa …
» Lue lisää


15.05.2009 / Tuoteuutuuksia

F-Secure Online Backup

Suomalainen F-Secure on esitellyt uuden tuotteen softaperheeseensä. Uusi Online Backup -ohjelma paikkaa aukon, joka erittäin monella tietokoneen käyttäjällä on pelottavan ammottava. Ainutkertaiset tiedostot ovat vain yhden koneen …
» Lue lisää


15.05.2009 / Tuoteuutuuksia

Ilford Galerie -tulostuspaperit

Ilford Galerie Smooth Gloss ja Pearl -mustesuihkupaperit ovat saaneet uuden Nanoporous kalvon, joka hajottaa valoa entistä vähemmän. Uudistuksen ansiosta vedoksissa on puhtaammat huippuvalot, avoimemmat keskisävyt ja syvemmät …
» Lue lisää


29.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Miehen mittainen jalusta

Markkinoilla onkin kaivattu yksinkertaista mutta tukevaa jalustaa, joka ulottuu kuvaajan napaa korkeammalle. Amerikkalaisella Calumet Photographicilla on nyt tällainen mallisarja. Suurinta mallia, CK7800:aa kuvaillaan seuraavasti …
» Lue lisää


28.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Agfa elää!

Saksalainen tuotemerkki Tetenal on ottanut ohjelmaansa AgfaPhoto Multimedia Cleaner puhdistustuotesarjan. Siihen kuuluu paineilmapuhallin, LCD/TFT näyttöruutujen puhdistusneste ja pyyhkimet, sekä pari erilaista puhdistusvälinekittiä …
» Lue lisää


28.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Tukea kuvaukseen

Kotimainen uutuus, HIT Kameratuki on pieni ja kevyt helposti mukana kuljetettava jalustan korvike. Se on nopeasti kiinnitettävissä mihin tahansa puun runkoon, tolppaan tai kaiteeseen. Säädettävä pikalukitsimella varustettu nylonhihna …
» Lue lisää


20.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Kuvankäsittelyn puoliammattilainen

Uusi Eizo FlexScan S2232WSE -näyttö toistaa 95 % Adobe RGB -väriavaruudesta, joten se sopii hyvin vaativaankin kuvankäsittelyyn. EasyPIX-värivastaavuustyökalulla saa näytön värit ja kirkkauden vastaamaan valokuvatulostuspaperia …
» Lue lisää


20.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Kiilaa kehyksiin

Taidepapereiden valmistaja Hahnemühle esitteli tänä keväänä nopean ja helpon kiilakehystysmenetelmän valokuvapapereiden ja canvas -materiaalin kehystykseen. Se sopii sekä valokuvapapereille että tulostusmateriaaleille …

» Lue lisää


20.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Valovoimainen makro-objektiivi

Tamron SP AF 60mm F/2.0 Di II LD (OM) MACRO 1:1 sopii käytettäväksi Canonin, Nikonin ja Sonyn APS-C -kennoilla varustetuissa järjestelmäkameroissa. Uuden objektiivin polttoväli vastaa Nikon-rungossa 90 mm kinokameran objektiivin …
» Lue lisää


15.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Laajakatseisen zoomi

DX-koon Nikon-runkoja varten on esitelty uusi laajakulma-alueen zoom-objektiivi. Nikkor AF-S DX 10-24 mm f/3,5-4,5G ED on varustettu SWM-ultraäänimoottorilla, ja se on edullinen vaihtoehto todella laajaa kuvakulmaa tarvitsevalle kuvaajalle …
» Lue lisää


15.04.2009 / Tuoteuutuuksia

Nikon D5000

Nikon D5000 -järjestelmäkamera sijoittuu Nikonin järjestelmäkameramallistossa mallien D60 ja D90 väliin. Jälkimmäinen, vuosi sitten esitelty malli oli ensimmäinen järjestelmäkamera, jolla voitiin kuvata myös video-otoksia. Myös D5000 sisältää …
» Lue lisää


26.03.2009 / Tuoteuutuuksia

Canon 500D

Canon 300D-400D-450D -mallisarja jatkuu loogisesti 500D-mallilla, jonka APS-C -tyyppisen CMOS-kennon tarkkuus on 15,1 megapikseliä. Pienikokoisella ja kevyellä digitaalisella järjestelmäkameralla voidaan still-kuvien lisäksi tallentaa …
» Lue lisää


24.03.2009 / Tuoteuutuuksia

Vakoile tyylikkäästi

Minoxin perinteinen vakoilukamera on siirtynyt digiaikaan. 5MP resoluution omaavassa Digital Spy -minikamerassa on 8,5 mm objektiivi, jonka kuvakulma vastaa 42 mm kinokakkulaa. Videokuvauskuvaus onnistuu 640×480 pikseliän tarkkuudella …
» Lue lisää


24.03.2009 / Tuoteuutuuksia

Uusia kompakteja Canonilta

Kevät täydentää Canonin kompaktimallistoa kahdeksalla uudella IXUS- ja PowerShot -mallilla. Uutta teknologiaa edustavat mm. silmänräpäytyksen tunnistus ja aktiivinäyttö yhdessä tehokkaan DIGIC 4 –prosessorin kanssa …
» Lue lisää


23.03.2009 / Tuoteuutuuksia

Videoiva minijärkkäri

Syksyllä 2008 esitelty Panasonic Lumix G1, ensimmäinen markkinoille tullut micro 4:3 -järjestelmän peilitön järjestelmäkamera saa videokuvaustoiminnolla varustetun kumppanin. GH1 – nimeä totteleva ja 12,1 megapikselin kennolla varustettu …
» Lue lisää


19.03.2009 / Tuoteuutuuksia

Jobo Photo GPS

Jobon photoGPS on kompakti GPS-vastaanotin, joka asennetaan kameran varustekenkään. Se kerää sisäiseen muistiinsa kellonaika- ja GPS-tietoa kuvien myöhempää merkitsemistä varten aina kun laukaisinta painetaan …

» Lue lisää