Valokuvataiteen valtionpalkinto Merja Salolle

Valtion valokuvataidetoimikunta on myöntänyt valokuvataiteen valtionpalkinnon Aalto-yliopiston kuvallisen viestinnän ja valokuvataiteen professori Merja Salolle. 15 000 euron palkinnon jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki 27. syyskuuta.

Merja Salo työskentelee kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professorina Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa.

Palkintoperusteluissa todetaan, että Merja Salo (s.1953) on opetuksellaan, tutkimuksillaan ja julkaisuillaan merkittävästi osallistunut valokuvataiteen ja valokuvan monien roolien ja historioiden pohtimiseen ja valokuvaan liittyvien teoreettisten ongelmien avaamiseen.

“Salon asenne valokuvaa kohtaan on vakavan leikkisä. Salon Musta kasvisto -valokuvakirja vuodelta 1984, tyttökalenteri-kuvat 1980-luvulta, hänen muun muassa Valokuva-lehdessä julkaistut kirjoituksensa ja viimeisin kirjansa Carscapes (2011) henkivät älykästä kurittomuutta”, palkintoraati toteaa.

Lue lisää Aalto-yliopiston sivuita